Japanin kieli

Ensin hyvät uutiset: puhutun kielen opettelu ei ole erityisen vaikeaa. Lausunnaltaan kieli on helppoa, lausunta on paljolti sama kuin suomessakin. Vaikeita äänteitä ei siis tule opeteltavaksi. Suomalaiselle Japanin lausunta on huomattavasti helpompi oppia kuin vaikkapa englannin lausunta. Jos meille tutuin aakkosin kirjoitetun japaninkielisen sanan lukee ääneen, on ääntäminen lähes täysin oikein. Pari pientä poikkeusta tosin on.

Sanan "joozu" (=taitava) alun "j" luetaan amerikkalaiseen tyyliin kuten nimessä "John" eikä suomalaiseen tyyliin kuten nimessä "Johannes". Näin kaikissa sanoissa, joissa "j" esiintyy. Toinen poikkeus on olla-verbi "desu", jossa viimeinen "u" jätetään hiljaiseksi, eli lausutaan "des". Samaten "-masu" päättyvät sanat lausutaan "-mas".

Japania pidemmälle opetellessa voi joidenkin sanojen painotus eri tavuille tuntua hankalalta. Joissakin sanoissa oikean tavun painottaminen voi siis omasta erottelukyvystä riippuen olla vaikeaa, mutta tätä kohtaa varsin harvoin. Kykenemättömyys oikeaan painottamiseen on varmasti natiivitason japanin osaamisen esteenä, mutta ei ymmärretyksi tulemisen, sillä tarkoitettu sana ilmenee lähes aina asiayhteydestä.

Lukeminen ja kirjoittaminen

Nyt sitten huonot uutiset. Japanin kielen lukeminen ja kirjoittaminen tuottaa eniten vaikeuksia sekä japanin opiskelijoille, että japanilaisille itselleen. Suomessa aakkosten opiskelu loppuu koulussa varsin nopeasti, mutta japanilaiset opiskelijat sen sijaan oppivat joka vuosi enemmän ja enemmän merkkejä. Lukiosta valmistuttuaan japanilaisen aivoihin on talletettu jo 2000 merkkiä, yliopistossa päälle pinotaan vielä tuhat lisää.

Kirjoitusjärjestelmiä on kolme. "Hiragana" ja "katakana" ovat helpot tavumerkit, joita on vain noin sata kappaletta. Ne opettelemalla pääsee hyvään alkuun. "Kanji"-merkit ovat sitten se isoin opiskelutehtävä, sillä niiden opiskeluun menee opiskelijasta ja opiskelumenetelmästä riippuen kolmesta kuukaudesta yli kymmeneen vuoteen. Kolmen kuukauden opiskelusuorituksilla kehuskelevat yleensä Heisig-opiskelumenetelmän kannattajat. Heisig-menetelmässä merkit jaetaan ensin osiin, ja jokainen osa saa mieleenjäävän nimen. Näistä osista sitten kootaan suuremmat merkit, tekemällä osien nimien perusteella tarinoita. Merkkien lausunta opiskellaan vasta myöhemmin. Menetelmää kannattanee ainakin kokeilla, sillä ajansäästö on valtava jos se sattuu itselle hyvin soveltumaan.

Se perinteinen metodi taas on opiskella merkit siten, että helpoimmat / hyödyllisimmät merkit opetellaan ensin, kuten japanilaisissa kouluissakin. Opiskelutehtävän voi siten halutessaan osittaa vastaamaan Japanin koululuokkia, ja tuntea pientä ylpeyttä saavuttaessaan aina seuraavan tason opiskeluissaan. Tätä menetelmää on usein kritisoitu siitä, että siinä merkkien mekaaniselle toistolle annetaan liian suuri rooli. Vahvuutena taas on se, että koska merkkejä opiskellaan hyödyllisyysjärjestyksessä, pääsee uutta kielitaitoaan heti käyttämään, joka auttaa muistamisessa.